torstai 21. huhtikuuta 2016

#12 Taistelu merirosvoa vastaan

Pääsemme jaksoon, jota Suomessa ei ole koskaan näytetty. 12. Taistelu merirosvoa vastaan ("The Pirate" [ムーミン海賊と闘う Mūmin Kaizoku to Tatakau]) hyllytettiin jo ennen suomenkielistä dubbausta sen väkivaltaisuuden vuoksi. Kyse on japanilaisten lasten- ja nuortensarjojen helmasynnistä; lännessä julkaistavat versiot ovat lähes poikkeuksetta riisuttuja versioita ja kokonaiset sukupolvet ovat autuaan tietämättömiä, että heidän lempisarjansa sisälsivät väkivaltaa, alastomuutta, seksuaalisia viittauksia tai päihteiden käyttöä. Onneksi tänä päivänä Internet mahdollistaa sarjojen näkemisen niiden alkuperäisessä asussaan. Faniyhteisön avulla japaninkieliset jaksot onnistutaan tekstittämään usein kotimaan kielellä.

Animaation kannalta merkittävä huomio Tanoshii Mūmin Ikkassa on sen täysin erilainen väriskaala. Euroopassa filmimateriaali on käynyt läpi formaattimuunnoksen, jonka seurauksena värit ovat syventyneet ja kuva on tummentunut. Syyt lienevät filmistandardeissa ja sen aikaisissa analogimuuntimissa.

Voimme silti havaita, että japanilainenkin tuotantoyhtiö on tehnyt outoja ratkaisuja kuvankäsittelyssä. Kuva on hailakampi kuin millaisena se on taiteilijan työpöydältä lähtenyt. Toisekseen digitaalisilla filttereillä on selvästi poistettu filmien luontainen rakeisuus. Tämän seurauksena ääriviivat ja väripinnat ovat paikoin öljymäisiä (tai akvarellimaisia).
Esimerkkinä alkuperäinen selluloidi ja taustakuva Taikurin hatusta ja keskellä vastaava kuva japanilaisesta jaksosta ja viimeisenä YLE Areenan versiosta:

Onko japanilainen vai suomalainen versio sinusta paremman näköinen? Ehkä vielä joku päivä näemme remasteroidun UHD-version, joka vastaa alkuperäistä fyysistä taidetta.

Se niistä aprikoinneista. Seuraavaksi taustat jaksosta, olkaapa hyvät:

lauantai 2. huhtikuuta 2016

#13 Maailman viimeinen lohikäärme

Huomaatte varmaan, että välistä puuttuu jakso 12. Minulla ei ole hyvää kopiota kyseisestä Muumit ja taistelu merirosvoa vastaan -jaksosta, mutta ehkä jossain vaiheessa sekin ilmaantuu tähän blogiin.

Jakson 13. Maailman viimeinen lohikäärme (The Last Dragon on Earth [地球最後の龍 Chikyū Saigo no Ryū]) tapahtumapaikka pyörii lähes koko jakson muumitalon sisällä tai välittömässä läheisyydessä. Tämän vuoksi taiteellinen puoli jää laihaksi paria panoraamaa lukuun ottamatta.